Taistelu jatkuu

Ei jumalauta suoraan sanottuna. Koska tää paska oikein loppuu? Koska me saadaan Aleksandra takas kotiin, minne se kullanmuru kuuluu?

Kirjoitin pienen avautumisen Lastensuojelun tilanne huolestuttaa - ryhmään Facebookissa:

"Juuri kun ehdin iloita, että sisareni saa tyttärensä takaisin itselleen niin tuli takapakkia. Sisareni on ollut siinä aiemmin mainitsemallani kurssilla näyttämässä olevansa hyvä äiti. Yhdellä kotilomalla ollessaan sisareni mursi jalkansa pyörryttyään pariksi sekunniksi. Tyttö laitettiin perheeseen, jotta sisareni voisi parannella jalkaansa rauhassa. Ensi maanantaina heidän oli tarkoitus palata kurssille.
Sosisaaliviranomaisilla on ollut tiedossa, että sisarellani on masennus, jota hoidetaan koko ajan. Eilen oli tapaaminen tytön kanssa, eikä sisareni ollut ehtinyt siivota yöllä saamansa hermoromahduksen jälkiä. Viranomaiset huolestuivat heti, kun koti ei ollut imuroitu eikä lattioita oltu luututtu yhden ainoan kerran sisareni jaksamisesta. Nyt sisarentyttöni on taas kriisisijoitettu 31 päiväksi. Jos sisareni masennus ei ole parempi tuon ajan jälkeen, tytölle etsitään sijaisperhe. Se siitä näyttämisestä taas."

Me ei luovuteta. Me taistellaan loppuun asti.

Irtisanoutuminen ja saikku

Pitkään ihmettelin omaa vetämätöntä oloa ja sitä kun töihin oli vaikea lähteä. Sanouduin irti töistä ja äiti raahasi lääkäriin. Lääkäri totesi saman mitä olin itekin arvellut, eli burn out. Enpä ollu huomannu, että niin pitkälle oli päässy. Kakkuna kaiken päälle tuli diagnoosina masennus. Lääkärin mukaan mulla on keskivaikean masennuksen oireita. Sain sitten lääkitystä auttamaan nukkumista, sama lääke toimii myös masennuslääkkeenä. Tässä nyt sitten odotellaan kutsua psyk.hoitajalle ja lääkärille.

Lääkäri kehotti vaihtaa maisemaa vähäksi aikaa. Mäpä sitten noudatin sitä kirjaimellisesti. Otin ja lähdin Nokialle viideksi päiväksi. Kyllä teki hyvää rentoutua hyvässä seurassa ja nukkua kunnolla. Kiitos siitä kuuluu ystävälleni, joka huolehti, että menin nukkumaan, enkä jäänyt valvomaan ja antoi sitten nukkua pitkään.
Aika suorastaan lensi ja en olis halunnu palata kotiin, mutta pakko se oli joskus tulla. Onneksi aina voi mennä uudestaan tuon samaisen ystävän luokse.

Kirjan kirjoittaminen

Sitä voisi luulla, että kirjan kirjoittaminen on helppoa. Sitä se ei todellakaan ole. Idean keksiminen on helppoa, mutta tekstin valmiiksi saaminen ei.
Tällä hetkellä mulla on yksi käsikirjoitus lähetettynä kustantajille. Tietysti sitä miettii jo seuraavaa. Sitä vain pitäisi saada niin hyvä idea, jota lähteä työstämään, josta saisi kirjan tehtyä. Aika näyttää mitä tuleman pitää.

Yksi taistelu ohi, toinen edessä

Taistelu syöpää vastaan oli ohi ennen kuin edes ehti alkaa, kun ennen joulua sain soiton hematologilta. Mulla ei olekaan syöpää. Merkit olivat antaneet vääriä viitteitä. Oli kyllä todella helpottunut olo. Silloin ajattelin, että taistelu on nyt ohi. Voi kuinka väärässä mä olin.

Nyt on alkanut taistelu saada Aleksandra takaisin sinne, minne kuuluu eli äidilleen.
Sisareni hakeutui ensikotiin saadakseen tukea äitiyteen. Viime vuoden helmikuussa Aleksandra syntyi ja se oli elämäni ihanin päivä. Kaikki tuntui sujuvan hyvin. Sisareni hoiti tytärtään kuin vanha tekijä. Ensikodin työntekijät kehuivat, kuinka hyvä äiti sisareni. Koko ajan asuntoa ja loppu vuodesta tuli tieto asunnosta.
Tämän jälkeen ensikodin työntekijöiden mielipiteet sisareni äitiydestä muuttuivat. Hyvästä äidistä tuli huono äiti. Nyt sisareni ei osannutkaan hoitaa lastaan, ruokkia riittävästi, pitää turvassa. Kaikki mitä sisareni teki, oli väärin. Muutto asuntoon lähestyi ja puheet Aleksandran poisottamiseksi lisääntyivät. Sisarelleni luvattiin vanhemmuuskurssi, joka ei päässyt koskaan toteutumaan, sillä ensikoti teki sisarestani lastensuojeluilmoituksen.
10.1 oli palaveri, jonka lopputuloksena Aleksandra sijoitettiin kiiresijoituksena perheeseen. Se oli isku vasten kasvoja. Luvattu vanhemmuuskurssi ei sosiaaliviranomaisten mukaan voinut onnistua, koska sisareni olisi ollut Aleksandran kanssa liian paljon yksin eli illat ja viikonloput, eikä ollut kuulemma takeita, että Aleksandra olisi hengissä.

Me taistelemme saadaksemme tytön takaisin sisarelleni. Lapsi kuuluu äitinsä luokse. En pysty uskomaan, että lapsenn etu on olla pois äidiltään ja nähdä vain kaksi kertaa viikossa.
Sisareni on paras mahdollinen äiti, minkä voin kuvitella. Kaikki hänet tunteva, voi sanoa samaa. Kukaan meistä ei pysty uskomaan tätä todeksi.

Kun Aleksandra otettiin pois, oli kuin iso pala olisi viety. Rakastan sitä tyttöä. Tämä tuntuu niin uskomattomalta.
Tähänkö Suomen lastensuojelu on mennyt? Niiltä äideiltä jotka osaavat huolehtia lapsistaan, lapset viedään pois ja ne jotka oikeasti tarvitsisivat apua, eivät sitä saa.

Eräässä Facebookin ryhmässä olen lukenur monia erilaisia kohtaloita ja syyt huostaanottoon ovat olleet uskomattomia ja perusteettomia, kuten sisareni tapauksessa.
Nämä tarinat ja vanhempien taistelutahto kannustavat minua taistelemaan sisareni rinnalla.

Hyviä uutisia

Hematologi soitti toissa päivänä.Nyt vaikuttas siltä kuin ei olis syöpää sittenkään. Kaikki ne pernan muutokset ja turvonneet imusolmukkeet anto vain viitteitä.Koepalatulokset vain oli sen verran hyvät ja se mitä luultiin kasvaimeksi, olikin vain suolimutka joka on nyt poissa. Hematologi soittaa ens viikolla vielä uudestaan kun mulla on ollu kasvain joskus.Juttelee ensin jonku toisen lääkärin kaa. Katsotaan mitä tässä tulee tapahtumaan.
Pikkasen vain ärsyttää,kun oli henkisesti varautunu kaikkiin hoitoihin,joita ei nyt ilmeisesti tulekaan.

Tulokset

Hematologi soitti viime viikolla. Ne oli ottanu 2,5cm koepalan ja sen tulokset oli hyvät. Hematologi ei kuitenkaa luota niihin, koska toi vatsan kasvain on tullu niin nopeassa tahdissa, että mulle nyt sitten tehdään ylihuomenna paksuneulanäyte. Toivottavasti siitä saatais vihdoin diagnoosi, jotta hoidot voidaan alottaa. Mä inhoan tätä tietämättömyytä. Mitään ei voi suunnitella oikein, kun ei tiedä, mitä tapahtuu ja koska tapahtuu. Toivottavasti ylihuomisen tulokset sitten tulee mahdollisimman pian. Tässä on pientä stressiä tän takia ja sitten yhden toisen asian, joka selviää huomenna. Toivottavasti parempaan suuntaan. Sen kuulee huomenna. Siitä en enempää kirjoita ennen kuin tiedän, mitä voin kirjoittaa siitä.

Kultainen sankaritallaajan lapio

Nano-foorumilla jaettiin tunnustuksia nanoilijoille. Omalle kohdalle osui Kultainen sankaritallaajan lapio. Pakkohan sitä oli sitten kysyä perusteluita ja perustelut olivat "Urheasta puurtamisesta tosielämän haasteita uhmaten." Palkinto tuli siis siitä, kun en antanut syöpäuutisen masentaa itseäni, vaan kirjotin nanon siitä huolimatta. Kieltämättä tuo palkinto yllätti ja hämmensi. Uutinen ei päässyt masentamaan, kun omat ajatukset helpottu nanon avulla, kun laitoin hahmolle imusolmukesyövän. Ajatuksia ja tuntemuksia tuli käsiteltyä sitä kautta.

Eilen oli mukava päivä, kun kävin kummipojan kanssa leffassa. Katsottiin Thor 2. Oli ihan hyvä idea mennä nyt leffaan, kun ei ole takeita, koska sitä seuraavan kerran jaksaa mennä. Tulossa on kyllä vielä pari leffaa teattereihin, jotka haluaa nähdä, mutta ne täytyy käydä voinnin mukaan katsomassa.