Kirjan kirjoittaminen

Sitä voisi luulla, että kirjan kirjoittaminen on helppoa. Sitä se ei todellakaan ole. Idean keksiminen on helppoa, mutta tekstin valmiiksi saaminen ei.
Tällä hetkellä mulla on yksi käsikirjoitus lähetettynä kustantajille. Tietysti sitä miettii jo seuraavaa. Sitä vain pitäisi saada niin hyvä idea, jota lähteä työstämään, josta saisi kirjan tehtyä. Aika näyttää mitä tuleman pitää.

Yksi taistelu ohi, toinen edessä

Taistelu syöpää vastaan oli ohi ennen kuin edes ehti alkaa, kun ennen joulua sain soiton hematologilta. Mulla ei olekaan syöpää. Merkit olivat antaneet vääriä viitteitä. Oli kyllä todella helpottunut olo. Silloin ajattelin, että taistelu on nyt ohi. Voi kuinka väärässä mä olin.

Nyt on alkanut taistelu saada Aleksandra takaisin sinne, minne kuuluu eli äidilleen.
Sisareni hakeutui ensikotiin saadakseen tukea äitiyteen. Viime vuoden helmikuussa Aleksandra syntyi ja se oli elämäni ihanin päivä. Kaikki tuntui sujuvan hyvin. Sisareni hoiti tytärtään kuin vanha tekijä. Ensikodin työntekijät kehuivat, kuinka hyvä äiti sisareni. Koko ajan asuntoa ja loppu vuodesta tuli tieto asunnosta.
Tämän jälkeen ensikodin työntekijöiden mielipiteet sisareni äitiydestä muuttuivat. Hyvästä äidistä tuli huono äiti. Nyt sisareni ei osannutkaan hoitaa lastaan, ruokkia riittävästi, pitää turvassa. Kaikki mitä sisareni teki, oli väärin. Muutto asuntoon lähestyi ja puheet Aleksandran poisottamiseksi lisääntyivät. Sisarelleni luvattiin vanhemmuuskurssi, joka ei päässyt koskaan toteutumaan, sillä ensikoti teki sisarestani lastensuojeluilmoituksen.
10.1 oli palaveri, jonka lopputuloksena Aleksandra sijoitettiin kiiresijoituksena perheeseen. Se oli isku vasten kasvoja. Luvattu vanhemmuuskurssi ei sosiaaliviranomaisten mukaan voinut onnistua, koska sisareni olisi ollut Aleksandran kanssa liian paljon yksin eli illat ja viikonloput, eikä ollut kuulemma takeita, että Aleksandra olisi hengissä.

Me taistelemme saadaksemme tytön takaisin sisarelleni. Lapsi kuuluu äitinsä luokse. En pysty uskomaan, että lapsenn etu on olla pois äidiltään ja nähdä vain kaksi kertaa viikossa.
Sisareni on paras mahdollinen äiti, minkä voin kuvitella. Kaikki hänet tunteva, voi sanoa samaa. Kukaan meistä ei pysty uskomaan tätä todeksi.

Kun Aleksandra otettiin pois, oli kuin iso pala olisi viety. Rakastan sitä tyttöä. Tämä tuntuu niin uskomattomalta.
Tähänkö Suomen lastensuojelu on mennyt? Niiltä äideiltä jotka osaavat huolehtia lapsistaan, lapset viedään pois ja ne jotka oikeasti tarvitsisivat apua, eivät sitä saa.

Eräässä Facebookin ryhmässä olen lukenur monia erilaisia kohtaloita ja syyt huostaanottoon ovat olleet uskomattomia ja perusteettomia, kuten sisareni tapauksessa.
Nämä tarinat ja vanhempien taistelutahto kannustavat minua taistelemaan sisareni rinnalla.